Ylämaan karja

Lypsykarjanpidon ja hevoskasvatuksen lisäksi Yli-Tommolan tilalla on ylämaankarjan eli highland cattlen nautoja. Ensimmäiset ylämaankarjan hiehot tulivat Yli-Tommolan tilalle vuonna 2010. Tarkoitus on kasvattaa laumaa noin 20 emoon.

Majesteettiset Highland-naudat ovat vaellelleet Skotlannin tuulisilla ja läntisillä saarilla jo kauan ennen kuin me ihmiset ymmärsimme tehdä niistä kirjallisia merkintöjä. Niinpä rodun alkuperä on jäänyt jonnekin usvaisille nummille. Highland, jota myös ylämaan karjaksi kutsutaan, on täysin kesy kotieläin. Se on kuitenkin säilynyt vaistoiltaan ja käytökseltään hyvin lähellä villejä sukulaisiaan. Se viihtyy mieluiten ulkosalla kaksinkertaisen karvapeitteensä turvin ja nauttii suuresti saadessaan laiduntaa monimuotoisilla luonnonlaitumilla.

Highland on luonnostaan lauhkea, kotilaitumeensa ja hoitajaansa kiintyvä eläin. Highlandin hidas kasvu, luonnollinen karkearehuruokinta ja oleilu ulkoilmassa myös kylminä vuodenaikoina tuottavat erinomaista pihvilihaa.























Sivujen toteutus © Juoksijain Sukutieto 2014